Stenbacka

Uusi asuinalue sijaitsee Lahelan eteläosassa ja rajoittuu mm. Lahelantiehen ja Jokitiehen. Asemakaava hyväksyttiin Tuusulan kunnanvaltuustossa 11.10.2010 ja tuli lainvoimaiseksi lopulta Korkeimman hallinto-oikeuden hylättyä asiaa koskeneen valituksen 20.3.2012.

stenbacka_2014-09-20.jpg

Stenbacka sai nimensä vanhasta Stenbackan eli Griisilän tilasta, jonka "mailla" asuinalue sijaitsee.

Stenbackan aluetta halkoo Tuusulanjoentie, joka alkaa Lahelantiestä ja Tuusulanjoen ylitettyään yhtyy entiseen Jokitiehen Ruotsinkylän puolella. Tuusulanjoentie tulee korvaamaan Jokitien välttämättömänä tieyhteytenä Riihikallion, Hyrylän ja Keravan suuntaan. Tuusulan kaavoitussuunnitelman mukaan tutkittavana on mahdollisuus jatkaa Tuusulanjoentietä Ruotsinkyläntien ylitettyään läpi Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusmetsien kohti Tuusulanväylää ja Vanhaa Tuusulantietä. 

Tuusulanjoentietä rakennettiin sekä Lahelantien että Ruotsinkyläntien puoleisista päistään vuonna 2014 mutta sillan rakentaminen tulee mahdolliseksi vasta kesällä 2015 matalan veden aikaan Tuusulanjoessa elävän vuollejokisimpukan vuoksi. Tuusulanjoentie tullee läpiajokuntoiseksi vuonna 2016.

Leikkipuistot

Stenbackan asemakaavassa ei ole leikkipuistoa. Lähimmät leikkipuistot löytyvät Alikyläntie 9:n kohdalta (Maaniitynpuisto), Knaapilantien varresta Lahelanniityltä (Alimmaisenkujan ja Alaniitynkaaren väliseltä osuudelta = Alaniitty) ja Ylimmäisenkujan varrelta Lahelanniityltä (Yläniitynpuisto). Kaikki leikkipuistot löytyvät Tuusulan kunnan verkkosivuilta.

Päiväkodit

Alueen päiväkodit löytyvät Tuusulan kunnan verkkosivuilta epäloogisesti Riihikalliosta. Lähin päiväkoti on Lahelanniityn yksityinen päiväkoti Tasaniitynkaaren ja Sointulantien kulmassa, jonne matkaa Tuusulanjoentien alusta on 1,2 km. Riihikalliossa Pellavamäentie 11:ssä sijaitsevaan Päiväkoti Pellavaan on samasta paikasta 2,2 km ja Mikkolan kunnalliseen päiväkotiin puolestaan 2,7 km.

Koulut

Etelä-Lahelan ja Ruotsinkylän yhteinen alakoulu sijaitsee Ruotsinkylässä, jonne Tuusulanjoentien alusta 1,7 km ja Peltokierrontien risteyksestä 2,3 km. Kouluun kulkee turvallinen reitti Lahelantien vieressä kulkevaa kevytväylää pitkin, eikä koulumatka edellytä Lahelantien eikä minkään muunkaan vilkasliikenteisen tien ylitystä. Riihikallion kouluun on samasta paikasta noin 2,3 km ja Peltokierrontien risteyksestä 1,8 km mutta koulumatka edellyttää sekä Ruotsinkyläntien että Pellavamäentien ylittämisen. Mikkolan kouluun puolestaan on yli 3 km:n matka Stenbackasta.

Lähin ruotsinkielinen koulu on Klemetskog skola Maisalantien varressa Ruotsinkylässä. Klemetskogin koulupiiri on koko Tuusula. Kouluun on matkaa 2,2-2,8 km. Yläkoulu löytyy Vantaalta.

Lähin yläkoulu on Riihikallion alakoulun yhteydessä. Kouluun on Tuusulanjoentien alusta 2,3 km ja Peltokierrontien risteyksestä 1,8 km. Hyrylän koulukeskukseen on 2,9-3,5 km ja täältä löytyy yläkoulun lisäksi alueen ainoa lukio.

Urheilukentät

Lähin urheilukenttä löytyy Sointulantien ja Lahelantien risteyksestä. Myös Maaniitynpuistoon on joskus jäädytetty luistinrata (Alikyläntie 9). Samoin kentät löytyvät Ruotsinkylän, Klemetskogin ja Riihikallion koulujen yhteydestä.

Nuoristotilat

Lähin nuorisotila on kunnan ja seurakunnan Lahelan Terttu -nimisessä rakennuksessa Lahelankankaalla Terttuseljankujan varrella.

Kaupat ja palvelut

Lähin kauppa on vuonna 2009 perustettu K-Market Lahela Lahelantien ja Knaapilantien kulmauksessa. Sinne on matkaa Tuusulanjoentien alusta 450 metriä. Riihikalliosta löytyy Alepa Haukantien ja Tuusulanväylän risteyksestä (n. 3 km) ja Valintatalo Moukarinkujan alusta (n. 3,5 km).

Lahelantie 280:ssa K-Market Lahelan pihapiirissä olevassa rakennuksessa toimii kauneus- ja hyvinvointikeskus, josta löytyy mm. parturin, kampaajan, kauneushoitolan ja hierojan palvelut.

Posti löytyy Hyrylästä (Hyrylänkatu 8). Postimerkkejä voi ostaa K-Market Lahelasta. K-Market Lahelan edessä on myös kirjelaatikko. Muut kirjelaatikot löytyvät Ristikiventie 7:stä, Nahkelantie 99:stä ja Ruotsinkyläntie 182:sta.

Kierrätyspisteet

Lähin kierrätyspiste on Lahelantien ja Sointulantien risteyksessä urheilukentän edessä. Syväkeräyssäiliöt löytyvät lasin, metallin ja paperin lisäksi pahville. Samanlainen on Terttuseljankujan pysäköintialueella. Ruotsinkyläntie 182:n ja Vaunukankaantien alusta löytyy kierrätyspisteet, joissa ei ole pahvinkeräystä.

Sointulantien kierrätyspisteen yhteydessä on ollut vaatekeräsyssäiliö; samanlainen löytyy myös K-Market Lahelan pihapiiristä.